torstai 26. joulukuuta 2013

Joulupäivä

25.12




Nukuin melkein kahteen asti päivällä ja oli hyvät unet, kunnes heräsin siihen että nenä oli ihan tukossa :3 Syötiin lounasta vai päivällistä ( =mun aamupalaa) yhdessä kolmen aikaan. Joulumusa soi, kateltiin pari leffaa, herkuteltiin paljon, puhelin Antin kaa puhelimessa, kävin ABC:llä/lla ja Julskun luona.
 Sain Julskulta jännän lahjan! Nimittäin lahjakortin kalapedikyyriin! :D Sellasia "Garra rufa eli tohtorikaloja", joilla ei oo hampaita imukupittaa jaloista kuivaa ihoo yms. 15min ajan. Se varmaankin kutittaa! Täytyy mennä kokeileen joskus ens vuoden puolella ;P Lisäks arvuuteltiin Julskun kanssa illan kuluks myös Tampereenkiälisen Aliaksen kortteja läpi. Oli kohtuullisen haastavaa, ei edes yritetty käyttä tiimalasia. Montaakaan sanaa en edes ollut kuullut, mutta oli silti yllättävän koukuttava ajanviete!





Ps. Muistin lisätä kuvat edelliseen! :)

~tuitui!~

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

luukut 20 - 24

20-24.12



Matka meni hyvin! Shoppailua, ruokaa, reeniit, junailua, kisailua ja allas stunttailua! Saksassa ollessa, ei juurikaan missään vaiheessa tullu fiilistä, että Joulu ois lähellä. Lahja shoppailusta ja joulutorin näkmisestä huolimatta. Asia kyllä muuttu kun pääsi kotiin. 
Saksassa keli oli +2°C ja +6°C välillä, joinain päivinä tihkutti, joinain paisto aurinko. 
Julkisilla liikkuminen oli helppoo. Meidän hotelli oli ihan Berliinin päärautatieaseman vieressä, joka käytännössä tarkotti sitä että melkein kaikki junat meni sen kautta. 
Käytiin ekana kokonaisena päivänä zekkaileen berliinin muuria ja sitten vähän shoppaamassa. Illalla käytiin reenaamassa ja pitämässä kenraali esitys, yhden paikallisen über joukkueen kanssa, jotka oli mukana mm. kis järjestelyissä. Toisena päivänä oli herääminen, aamupala ja lähtö aikasin, kisapaikalle meidän hotellilta oli n. tunnin matka. Sielä oltiin monta tuntia, laitettiin hiukset ja meikit kuntoon, kierreltiin, lämpättiin, syötiin, esiinnyttiin, odotettiin tuloksia ja stunttailtiin altaassa. Allas stunttailu oli makeeta, itekkin olin korkeuksissa ja tehtiin jotain juttuja mitä perus permannolla ei lähettäs kyllä yrittäänkään. :3 Meidän kisa esitys sinäänsä ei menny yhtä putkeen kun edellisenä päivänä, mutta jokatapauksessa sen verran hyvin että me voitettiin hopeeta!!!! Luultiin että palkinnon jaossa ei vieläkään ollu vuorossa meidän sarja, kun 4 ja 3 sija oli jo sanottu, mutta sitten sieltä pärähti "Rascals from Finland" ja olipa meinaan pienet tuuletukset (kukaan ei varmaan kuullu ketkä sitä kultaa voitti...) :D Tuli kyllä hyvä fiilis! :) 
Seuraavana iltana mentiin syömään intialaiseen raflaan ja valmentajat piti kiitos puheen ja skoolattiin hopeen kunniaks ja tottakai syötiin. Sen jälkeen pidettiin myös pikku läksiäiset Kikille. Päivällä oltiin käyty eläintarhassa (muutamat meistä) ja shoppailemassa. Oli kyllä kaks tosi mukavaa päivää! :) 
Sitten olikin jo kotiin lähtöpäivä. Pakkailtiin edellisenä iltana tai oikeestaan yönä ja vielä vähän aamulla. Unta tuli max pari tuntia yöllä, mutta silti lento meni mukavammin kun menomatkalla, vaikken edes pystyny nukkuun koneessa. Ei mennyt korvat niin pahasti lukkoon ja jotenkin lento tuntu nopeemmalta. Tultiin Helsinkiin ja sieltä ajeltiin mäkin autokaistan kautta kotiin. Oli ihana tulla kotiin kun kuusi tuoksu ja kinkku paistu uunissa. Lisäks Mari ja Ossi hyppi ja pomppi hulluina vastaan! Ainakin ne oli kaipaillu mua!:)
Ilta meni kertoillen matkasta ja pakkaillen lahjoja. Yöllä sain about 9h unet joka tuntu tosi kivalta. Tietysti myös oma sänky kruunas mukavuudellaan. Heräsin kelloon sopivasti niin että ehdin käydä suihkussa ja sitten sopivasti kuunteleen Joulurauhan julistuksen yhdessä koko perheen kanssa. Syötiin puuroo, josta sain kaks mantelia! Tupla onnea? Kateltiin joululasten ohjelmia ja aterioitiin illemmalla kinkkua ja laatiokoita yms. 
Lahjojen jako käynnisty 6-7 aikaan, kun ns. pukki saapu. Serkku jonka Mari ja Markus tunnisti heti (ei usko pukkiin enää, mutt aateltiin että kiva olla jotain kuitenki.) Ossi haukku ihan hulluna, tiedä sitten miks, vaikka tuttu ihminen oli. Perässä tuli sitten tän serkun muu perhe ja kahviteltiin ja vaihdettiin kuulumiset. 
Lahjaks sain mm. elokuvalippuja, pari lahjakorttia, toivomani pop toivelaulu kirjan, pyjama pöksyt, oloasun, sukta, tumput, ite kuvittamani kalenterin, suklaata ja sykemittarin! Vaikuttui myös siltä, että kaikista mun antamista lahjoista oikeesti tykättiin, siitä tuli hyvä mieli!:) Tässä illan mittaan on tullu popsittua sen verrn herkkuja ja suklaata, että alkaa melkeinpä öklöttää kun makaan vatsallani tässä dataillessa... :3 Kello lähestyy puoli kolmee ja alan jo pilkkiään. Iltasaduks katteltiin elokuva koko porukan kanssa. 

Berliininmuuria





Siä oli paljon kriipejä isoja
maalauksia rakennusten sivuissa

hotellin ikkunasta

Kisa päivää!!






 Eläintarhaa




Joitain ruokahetkiä





Näkymää hotellin katolta

 Lentokenttä fiilistelyä:

Helsingin päädyssä kuin Berliinissäkin


KOTONA!








~Jouluja!~

torstai 19. joulukuuta 2013

19. luukku

19.12


Tän selässä lukee vielä FINLAND





Kohta lähetään ajeleen hesan lentokentälle!
 Laukut on pakattu ja tuntuu, etten ehkä edes oo unohtanu mitään!:) 
Jänskättää! 







nää pitää varmaan bileet kun en oo kotona!

~Auf Wiedersehen~

18. luukku

18.12


Huh, hui, iik ja hyää!
Tältä päivältä ei kuvia heru! Aamu alko lepposasti, vein Ossia ulos ja tarjouduin heittään Markuksen kouluun. Menin ite kouluun about tunniks. Olin kotona vähän jälkeen 12. Alotin pakkaan ja kävin kaupassa iskän kaa. Siinä vaiheessa huomasin että oon ehkä vähän sekasin, kun ajatus katkeili kokoajan. Liiottelematta yli kymmenen kertaa olin aikomassa hakea/tehä jotain, ja sit hetken päästä kun olin siirtyny esim alakerrasta ylös tai suunnilleen vaihtanu paikkaa huoneessani, unohin mitä olin tekemässä! En muista millon ois ollu näin paha "dementia-päivä".
Menin sit reeneihin ja saatiin meidän kollari asutkin ja kaikkee. Sen jälkeen oli aika hyvä fiilis, usko siihen että kyllä tästä jotain tulee. Reeneistä ajelin kotiin ja psyykkasin itteeni pakkaus session jatkamiseen fiilistelemällä musaa. Sujukin ihan hyvin, mutta sitten iski paniikki: etin valehtelematta väh. 45min mun passia! Muistikuva että olin käsitelly sitä viime viikolla, ei auttanu. Porukatkin alko jo auttaan ja kääntleen laatikostoja ympäri yläkerrasta. No, se sitten löyty lopulta, vaatekaapin nurkasta, pikku muovipussista missä oli jotain muuta pientä tilpehöörää. Tiedä mikä logiikka ollut änkee se semmoseen... Aianaki löyty, olkoon se pää asia! Nyt tässä on pakkaamatta enää parit jutut, ne jotka nyt on kuivumassa pesun jäljiltä. Alkaa helpottaa jo tää säikähdyksen määrä. Voisin ehkä saada nukuttua kohta.
Mutta tosiaan, koska tuun saksasta 23 päivä iltapäivällä, voi olla hyvinkin mahdollista, että seuraava postaus tulee vasta sillon. Jää päiviä kalenterista rästiin, mutta niin jää kotosista joulu puuhistakin! 

TÄSSÄ meidän kisabiisi, lol, kuulostaa hassulta noi äänet.. :)

~pitäkää kivaa!~

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

17. luukku

17.12


Käytin päiväni yllättävän hyvin! Ehdin tekeen joululahjoihin liittyviä hurjia salaisuuksia ja dataileen siinä lomassa myös! Neljästä kaheksaan olin lietsun prismassa pakkailemassa joululahjoja joukkueen hyväks, kolmatta kertaa! Oli ihan mukava kun oli vaan neljän tunnin vuoro, ei tarvinnu pitää edes ruokataukoa. Tosin silti selkää vähän juilii, kun se pakkaus pöytä on niin matalalla että seistessä pitää olla koko aja kumartuneena vähän, ja istualteen pakkaaminen ei oo yhtä helppoa… Mutta juu, päivä meni kuitenkin jees!:) Alkaa jo jännittää ja hui, pitäis huomenna pakata roippeet kasaan ja tänään ei liiennyt aikaa edes sen alottamiseen. Oon jo tehnyt kuitenkin pohdintoja siitä mitä ja miten paljon tarviin mukaan. Ideahan on että otan mahd. vähän mukaan, jotta saan paljon enemmän sitten tuleen takasin… :D Nojoo, sen näkee sitten. 
Huomenna on vikat reenit suomen puolella tänä vuonna, saadaan varmaankin meidän hupparit ja housut sillon! Tilattiin sellaset jotta voidaan edustaa yhtenäisen näkösenä porukkana sitten sielä saksassa! 

Tää oli vaan niin lutunen jne. että oli pakko laittaa tänne! Eikä mulla oikeestaan oo mitään kuviakaan tältä päivältä, joten tää korvatkoon sen!:)



~omnomnom...~

tiistai 17. joulukuuta 2013

16. luukku

16.12



Huiui, kuten ennustin, aamulla väsytti jonkin verran. Toisin olis väsyttänyt enemmän varmasti jos oisin nukkunu 7h, kun nyt nukuin sen noin 6h. Oon huomannu että toi 7 on jotenkin sellanen luku että sillon on vaikein nousta sängystä. Johtunee unisykleistä,..
Koulussa kävin jne. Kotiin päästyä otin päikkärit soittelin ja laulelin ja vein Ossia ulos. Sitten lähdin Kikin luo auttaan pakkailussa/pakettien kuljetuksessa postiin. Aika kulu mukavasti!  Sain myös Kikiltä joululahjan :) Mun lahja ei vielä ollut valmis annettavaks. 
Mari leipo tänään pipari ukkeleita omalla erilaisella tavallaan, ne oli söpöjä! 
Suunnittelen jo miten käytän aikani huomenna mahdollisimman hyödyllisesti. Tekeminen pitäis olla kyllä sen verran mielekästä, että en välttämättä laiskistu... :3




Alkaa muuten näyttä siltä, ettei tänä vuonna tuu valkosta joulua :s 

~soihdut sammuu...~

maanantai 16. joulukuuta 2013

14. & 15. luukku

14.12


Fiuviu, aamupäivällä laitoin parit pyykit ja laitoin huonetta joulukuntoon. Antti ilmaantu 4:n aikaan ja käytiin Lidlistä limpparia ja muutama sämpylä. Iltaa vietettiin perus loikoillen ja kattelemalla telkkua. Olli mukava vaan olla ja makoilla Antin viekussa! ^_^  
Lisäks äiti oli tehny joulupasteijoita ja saatiin sämpylöiden rinnalle niitäkin mussutettavaa. Ja iskä toi meille vielä suklaarasiankin! NOM! 

käytin muuten ihan ite naulaa ja vasaraa,
jotta sain tän seinälle :P


15.12 




Tänään en Antin lähdön jälkeen sitten kauaa pysyny paikallani. Lähdin iskän kanssa metsästään yhtä peliä Marin joululahjaks, mutta todettiin että se oli kaikkialla lähistöllä loppuun myyty... Kotona sitten leiposkelin joulutorttuja! Ja ne ei kyllä miltään hakaristeiltä näytä, mör! Leivonnan päätteeks lähdin reeneihin. Ne meni oikein kivasti. Ei tullut sen suurempia tapaturmia tälläkertaa ja alkaa kisa ohjelma muistuttaa valmista. Hiottavaa vielä löytyy, mutta kaikki sentään sujuu jo vähintään kohtalaisen hyvin! :) Huomenna voi olla vähän hapoilla, kun oli sentään semi kovat reenit ja venyttelyyn ei kauheesti jääny aikaa, mutta eiköhän tästä selvitä!

Nyt tuntuu semi virkeeltä, mutta oikeesti se on vaan yliväsymystä. Voi olla, että huomenna ruikutan taas väsymystä, mutta se ei liene uutta :3 






~good night, sleep tight!~