
Viikko lähti taas käyntiin maanantaisella klo 8:00 alkavalla uskonnontunnilla.
Päivä oli nätti, kiva kun aurinko paisto. Tosin liukasta oli! Meinasin liukastua jo pelkästään bussipysäkki matkalla kotia kohti. Ei ollut huono päivä näin viikon alkajaisiks kuitenkaan! Käytiin Mintun kanssa koulun jälkeen anttilassa ja tiimarissa, sekä tehtiin vähän läksyjä ja syötiin mun sille leipomaa kakkua.:3
No, siihen ei loppunu mun kakkuilut, sillä tulin kotiin ja aloin heti leipoo, kun en edellisenä päivänä saanut enää sotkea keittiötä. Kakun tein Anttia varten! Tänään oli/on meidän kuukausipäivä! Ollaan jaksettu katella toisiimme 9kk!!♥ (sehän on yhtä pitkä aika, kuin jos vauvva kasvais mahassa o.o ! ) Sitten siinä vähän ennen neljää se Antti pölähti paikalle ja kakkuiltiin ja mölöiltiin sit, kunnes sen piti lähtee koska olin menossa reeneihin. Enpä sit kuitenkaan päässy juoksureeneihin, koska porukat meni Marin tanssi esitystä kattoon, enkä saanut kyytiä. Tein sit Markuksen kanssa läksyi ja sit potkittiin vielä palloo takapihan koppuraisella ja vähän märällä nurmikolla!
Vielä tähän voisin selittää vähän viikonlopusta. Perjantai ei ollut tavallisuudesta poikkeava, (ylläripylläri) Anza oli meillä yötä ja kateltiin tvtä ja syötiin pitsaa ja semmonen perus "koti-ilta" vietettiin. Lauantaina käytiin moikkaamassa muksuja, niiden koulun joulumyyjäisissä. Ja illalla menin sitten extempore Annin kannssa katteleen leffa, In Time! Oli ihan jepa, kylmiäväreitä ja sydämmen tykytystä, jännitystä, draamaa, (romantiikkaa), naurua ja AIKAA!
Sunnuntaina vietin illastani ainakin 2 ja puol tuntia (!!!!) porukoiden kanssa kaupassa. Kerkesin myös vähän siivoilla ja kuunnella joulumusaa!!:) Ja ihan btw keksinautin täytekeksit on aika hyvii ja iha hassuja:)
Ps. Nyt mulla on M&M:s joulukalenteri!:)Tässä tän kertaset, nyt jatkan enyan kuuntelemista, datailua ja piirtelyä vähän aikaa. Huomenna alkaa koulu vast 9:35, jotenka voin nukkua vähän pidempään!!:)
~varokaa mustaa jäätä!~
3 kommenttia:
no AAAW 9KK! ONNEA!:)
hihi, kiitos:)
sabalabadabadabaadadaaaaa onneetuitui:)) <3<3
Lähetä kommentti