torstai 2. elokuuta 2012

poseerausta







    Tänään sain itteni ylös joskus kahden aikaan. Suunnitelmia ei vielä sillon ollu, mutta sää näytti kivalta ja keksittiin Annin kanssa lähtee lietsuun ja sieltä sitten rannalle. Tarkotus Lielahessa oli ettiä Jonnan kirppis, joka sitten löydettiinkin ja josta tehtiin löytöjäkin! Mun mukaan lähti blingaava mekko (5€), kengät (1€) ja iiso wescin huppari (2,50€). Semi paljon muutaki kivaa ja jännää siä oli. Kirppari reissun jälken suunnattiin sitte citariin evästystä hakeen ja sitten Skalan rantaan. Sää meidän kauppareissun aikana tosin vähän muuttu. Ei siä sit enää paistanukkaan aurinko ja kun rantaan päästiin niin tuuli vaan kylmästi ja eipä me sit uimaankaan raaskittu mennä. Kauheen pitkään ei aikaa vietetty rannassa,  pienen evästelyn jälkeen lähettiin molemmat kotiin. Kotona sitten kuvailin vähän Marin kanssa:)
<- ps. kuvassa koru jonka sain tuliaisiks porukoilta, 
siihe kuuluu myös korvikset





Keksin ruveta leikkiin picasalla! Eilenkin leikin sillä sen verran että valvoin taas astetta pidempään:3
Mutta nää on kyllä tän päivän kuvia...  (oikeella originaali)



 Mari:"Sä oot ihan niinku se huippumalli haussa"  
olin ihan otettu ʘ‿ʘ


nam nam nam nam nam nam nam



M&m



~pitäkää kivaa~

Ei kommentteja: